Pennun yksinolo

^Onnea tulevasta pennusta!

Weetos, huomasin vasta nyt tuon vanhan keskustelun... Musta kuulostaa siltä että lähinnä kannattaa nyt ekana ennen pennun ottamista ainakin YRITTÄÄ selvittää mikä niissä Weetin tassuissa on. Olet ihan oikeassa, että voi olla ettei tuota tassuongelmaa saa koskaan kokonaan pois. Mutta luultavasti opitte ainakin pitämään nuo tassujutut paremmin kurissa ettei ainakaan yhtä usein tai yhtä pahaksi ehdi mennä. Se ettei tassuongelmia saa kokonaan pois ei missään nimessä tarkoita ettettekö voisi koskaan pentua ottaa!

Tuli vaan mieleen että olisko mahdollista leikkauttaa Weeti ja ottaa narttu kaveriksi? Leikkauttaminen voisi vähentää stressiä, mikä voisi vähentää tassujen pureskelua Westieurokset tulevat suht usein juttuun keskenään, mutta riski että samaa sukupuolta olevat koirat alkavat tappelemaan on huomattavasti suurempi kuin eri sukupuolta olevien väliset tappelut. Omasta koirasta luopuminen on jotain niin kamalaa, että suosittelen todellakin minimoimaan riskit että joutuisi koskaan sen päätöksen eteen.

Kysymykseen:

Meillä oli Muru ja Miksu erotettuina toisistaan oikeastaan aina kun jäivät pidemmäksi aikaa kahdestaan, siihen asti kunnes Murusta aika jätti Miksun ollessa 1,5v. Ihan vaan siksi että Muru-vanhukselle voitiin taata rauha tuosta riiviöstä, joka oli vanhusta kiusaamassa ja viemässä Murulta kaikki lepopaikat. Muru oli kiltti, noiden tutustuttaminen oli helppoa, paitsi välillä Muru piti osin meille ihmisille suunnattua huutoa, että tulkaa ottamaan toi pentu pois Miksu vähät välitti. Se vaan tykkäs Murusta ihan hirmuisesti

Alli ja Miksu oli alkuun useimmiten erotettuina, lyhyemmät yksinolot kuitenkin yhdessä. Miksu otti kyllä Allin tosi hyvin vastaan ja sen puolesta nuo olisi kyllä voinut jättää kahdestaankin, mun mielestä vaan oli turvallisempaa ettei pentu saanut kulkea ihan vapaasti koko kämpässä. Kun Alli aikuistui alkoivat olla välillä samassakin tilassa, ja olivat yhdessä lyhyemmät yksinolot ongelmitta vielä ensimmäisten tappeluiden jälkeenkin (oikeastaan pystyivät melkeinpä loppuun asti reissaamaan yhdessä esim. auton takaosassa tai jäämään hetkeksi samaan huoneeseen odottamaan jos vaikkapa treenasin jotain Yran kanssa). Kun tappeluita oli ollut useita ei kuitenkaan enää uskallettu jättää samaan tilaan.

Yra nyt on Miksun pentu joten sehän tiedettiin että se tulee sekä Allin että Miksun kanssa toimeen jo ennenkuin neiti oli luovutusiässäkään. Nykysin Miksu ja Yra on tietty kaikki yksinolot yhdessä, ennen Yra oli yleensä Allin kanssa koska viihtyi paremmin pentukaverin kuin tiukkis-äitinsä kanssa, ja "Allin huoneesta" oli muutenkin tehty pentuturvallinen

Juu, kiitoksia hyvästä kannan otosta Freja!^ Meillä on hyvää aikaa selvitellä tassuasiaa, kun toivomani pentu meni "parempiin" käsiin. Ollaan mietitty, et alotettais selvittämällä onko kyseessä furunkuloosi. Oireet täsmäis niin hyvin eikä Weeti olis eka westie, jolla on furunkuloosi. >Sen jälkeen vasta kuvattais koko koira.

Leikkauttamista mietitään sitten myöhemmin, jos on tarpeen. Toistaiseksi en haluaisi millään ryhtyä moiseen operaatioon. Ja semmosta tuli mieleen, että vaikka meillä olis kotona leikattu Weeti ja sitte tulis narttu ja sillä alkais eka juoksu, olis Weeti varmaan ihan yhtä ressaantunu ym. kun leikkaamattomanakin. Sellanen "kiima-Kalle" me ollaan onnistuttu saamaan.

Ja tosiaan täytyy nyt katsoa miten oikea hoito tepsii koipiin. Toistaiseksi oikein hyvin. Vaihdettiin ruokaa (johon Weetin masu lopulta tottui loistavasti) ja ollaan aina kuivattu tassut niin huolellisesti kuin mahdollista kun ollaan tultu lenkiltä.

Näillä mennään!

^ Niin, siis furunkuloosihan ei ole mikään varsinainen "sairaus". Tai on, sillä tarkoitetaan paiseita aikaansaavaa tassutulehdusta, mutta furunkuloosille on yleensä jokin taustasyy (allergia, atopia, kivut, stressi, muut psyykkiset syyt). Eli toteamalla, että koiralla on furunkuloosi, ei oikeastaan vielä saavuteta mitään, vaan pitäisi selvittää, MIKSI koiralle näitä patteja tassuihin tulee. Sama asia siis kuin tuon ontumisen suhteen.

Furunkuloosiahan ei voi millään "testeillä" selvittää, vaan ainoa tapa saada tietää onko koiralla se, on mennä eläinlääkäriin silloin kun tassut ovat huonossa kunnossa. Tällöin eläinlääkäri saattaa todeta että juu, furunkuloosia on, mutta edelleenkään ette ole tästä tiedosta juuri viisaampia.

Tämä ei oikeastaan pidä paikkaansa. Ensinnäkin nartun ekat juoksut menevät hyvin usein "huomaamatta" ohi: narttu ei välttämättä oikein itse tajua mikä on homman nimi, ja koska hormonitoiminta vasta käynnistyy, ei se välttämättä oikein edes haise juoksuiselta. Ja niin hormonihuuruista urosta ei olekaan, etteikö leikkauttaminen sitä tasoittaisi: siltähän poistetaan kivekset joissa uroshormoni testosteronia syntyy, niin on käytännössä aivan mahdotonta etteikö se hormonintuotanto vähenisi, ja tämä näkyy ennemmin tai myöhemmin aivan suoraan käytöksessä.

Ukko sentään leikattiin terveydellisistä syistä, koska sen hormonit kävivät niin ylikierroksilla, että sillä suurentui eturauhanen jo alle kaksivuotiaana ja vieläpä toistuvasti - joten ihan on omakohtaista kokemusta minulla asiasta. Kyllä tuo muutos oli aivan huomattava, ja Ukon tapauksessa ehdottomasti leikkauspäätös (sen lisäksi, että oli terveydellisistä syistä välttämätön) oli koiran kannalta todella hyvä ratkaisu senkin puolesta, että stressi väheni ja käytös tasaantui hurjasti.

Ukolla esimerkiksi loppui tassuvaivat, hiiva, tulehdukset (kyllä, sillä on myös pari kertaa ollut furunkuloosipatteja varpaissa) ja kaikenlainen pikkuvika leikkauttamiseen. Sillä ilmeisesti oli hajuista ja tytöistä koko ajan niin kova stressi että immuniteetti oli siksi alentunut ja pöpöt ja hiivat pääsivät jylläämään. Tuon jälkeen tassuja ei ole tarvinnut hinkuttaa lenkkien jälkeen kuivaksi, ei pestä eikä hoivata, eikä mitään vaivaa silti tule. Ainoa mitä teen, on tassukarvojen pitäminen melko lyhyenä. Ja Ukolla sentään on taustalla testein todettu atopia, eli senkin puolesta sille kyllä tulee kaikenlaista ihojuttua hyvin helposti.

En siis automaattisesti suosittele kastraatiota ratkaisuna kaikkeen, mutta kyllä näissä pikkuterriereissä on ihan kamalasti oikeasti yliseksuaalisia tapauksia. Monilla tasaantuu hormonimyrskyt nuoruusiän jälkeen, kaikilla ei.

Samaa mieltä Maijun kans. Ja ihan omakohtaisia kokemuksia minullakin.
Meidän vanhin koira jouduttiin myös kastroimaan alle kaksi vuotiaana. Koira oli todella "Kuuma-kalle" ja narttu kuin narttu kelpasi. Koolla ei väliä. Pikku chihu tai tanskandoggi kelpasi ja kaikki siltä väliltä. Popsu oli muutenkin ihan kamala käytökseltään. Koko ajan sen kans jouduttiin käymään keskusteluja miten käyttäydytään. Veti remmissä ja rähjäsi muille uroksille ja hyppi narttujen selkään. Aina joutui miettimään mihin sen kans etes kehtaa lähteä ettei tarvinnut kärsiä ja hävetä. Koiran kans käytiin myös tosi paljon erilaisissa koulutuksissa joka oli erittäin hyödyllistä sekä minulle että koiralle että meidän elämä oli etes jollain tavalla siedettävää. Tosin näistä on ollut myös jälkeenpäin ajateluna paljon hyötyä ja jollain tavalla sain tämän "kuuma-kallen" käytöstä vietyä kaikissa hormooni huuruissa osittain oikeaan suuntaan ja jotain sillä on jäänyt päähänkin

Popsulla hormoonit kävi niin ylituotannolla että niistä oli terveydellisiä ongelmia. Koiraa hoidettiin hormoonipiikeillä kunnes kastroitiin alle 2-vuotiaana. Popsulla oli myös furunkuloosipatteja jotka olivat niin kipeitä että koira ontui välillä kunnes patti lopulta räjähti ja mätä pääsi ulos. Muutenkin kaikenlaisen pikkuvian takia oltiin eläinlääkärin vakioasiakkaita. Pissavaivaa, mahavaivaa yms.

Aika nopeaan leikkauksen tulos oli nähtävissä ja niin vain entisestä naistenmiehestä tuli ihan siedettävä yksilö. Tai no sama hösöttäjä ja häärääjä ja poliisi ja kaikkeen puuttuja se on edelleen mutta kiinnostus narttuihin loppui ja ihan muutama tyttö on jotka Popsua on hieman kiinnsotanut mutta se kiinnostus on ollut siedettävissä rajoissa ja koira jopa uskoo kun sitä siitä kielletään.
Myös nämä kaikki pikkuvaivat jäivät snne leikkauspäydälle. (Tosin tämän koiran kohdalla on ollut paljon myös muita ongelmia mitkä eivät johdu leikkauksesta.)

Toki ikä ja koulutus tuo myös mukanaan muutoksia ja nykyisin Popsu on se meidän lauman luotettavin koira esim ohitustilanteissa eikä Popsu ole nykyisin etes niin kovin kiinnostunut lauman ulkopuolisista koirista. Samoin siitä on tullut hyvin rauhaa rakastava ja siksi se meneekin aina rauhottamaan tilanteen mikäli kotona nuorimpien välit yhtään kiristyy. Samaa se etekee myös esim westielenkeillä Popsu pitää huolta ettei tule tappeluja.

Uskon että jollain tavalla Weetin käytös muuttuisi ja uskon että parempaan suuntaan. Itse en ole katunut päivääkään vaikka pikkasen silloin harmitti kun ei päästy enää näyttelyihin. Mutta koiran terveydelle kastrointi oli aikalailla välttämätön juttu ja siitä on ollut vain positiivisia tuloksia.

Teidän kannattaa miettiä asiaa ja ei ainakaan suoralta kädeltä hylätä vaihtoehtoa Elämä leikatun uroksen kans voi olla hieman helpompaa. Ainakin meidän kohdalla näin kävi Kastrointi operaationa on aika pieni. Haava on pieni ja koira paranee siitä yleensä nopeasti. Meillä Popsu on reagoinut aina aika voimakkaasti nukutukseen ja sen takia oli aika "humalassa" ekan vuorokauden. Kauluria jouduttiin pitämään koska haavaa kutisi mutta nopeasti koira siitä kuitenkin parani eikä ollut kipeä toipumisaikana. Meillä myös leikkaus jouduttiin tekemään kesällä joten ajankohta paranemisen kannalta ei ehkä ollut paras mahdollinen. Suurempi ja kalliimpi operaatio meillä oli esim ison pysyvän hampaan (P4 ylhäällä) poisto kuin kastraatio.