Westie metsästyskäytössä

Kyselisin onko kukaan muu yhtä "outo" kuin minä ja käyttää westietä metsästyskaverina? Sen olen huomannut että mejää harrastetaan useammallakin koiralla, kuten myös Galle tuhisee nenä veressä.
Kerronpa hiukan omia kokemuksia. Olen innokas metsästäjä ja kun koira kerran on niin tottakai se pitää metsälle ottaa mukaan! Kaksi syksyä ollaan pidetty westietämme mukana hirvijahdeissa ja yksi osuman saanut hirvi ja toinen jäljittämällä saatu hirvi on tällä hetkellä saldona Gallella, muu jahtiporukka hiukan vieroksui ajatusta laittaa puhdas ja pieni valkoinen westi hirven jäljelle (tuloksena naamastaan yltäpäältä veressä oleva koira ).
Westie sopii mielestäni erinomaisesti juuri jäljitysmetsästykseen sen rohkean luonteen puolesta. Ainakin Galle on sen verran "viisas" ettei mene liian lähelle elävää hirveä vaan haukkuu sitä n.30-50metrin päästä ja joskus kauempaakin, kuollutta kyllä lähestytään ja otetaan karvoihin kiinni. Kaurisjäljitys on sille nyt juuri uusinta uutta ja juuri tänäänkin takana karkon jälkeen 2,5 tunnin jäljitys joka päättyi haukkuun pellon laidalle. Tuossa kaurisjahdissahan ei saa käyttää yli 28sentin säkäkorkeuksista koiraa ajavana (eli koiraa juoksee saaliin perässä ja haukkuu), oma westieni ei hauku juostessa vaan käyttäytyy ikäänkuin pysäyttävä hirvikoira (menee saaliin lähelle ja haukkuu sen ollessa paikalla). Noutajaksi en ole westietä saanut opetettua, koira kyllä itkee sorsien perään kun ne vedessä ovat mutta ei hae niitä (toisaalta ei ole opetettukaan, ja ei edes ota suuhunsa sorsaa tai sepelkyyhkyä, teeri kyllä kelpasi kun annoin jalan sille palkaksi ja hanhi). Kertokaahan onko muilla kokemuksia riistaviettisistä westeistä?

Ei kai siinä tarvitse olla outo, jos käyttää alunperin metsästyskäyttöön tarkoitettua koiraa metsällä Vaikka onhan westit tainnu aika paljon seurakoiramaistua vuosien saatossa, niin mieltä lämmittää ainakin mulla, jos kuulee, että niistä on vielä metsästyskäyttöön (vaikkei hirviä alun perin ole metsästänytkään). Metsästys vaatii koiralta rohkeutta ja hyviä hermoja, tosi mukava kuulla että niin reippaita yksilöitä löytyy! MEJÄ kouluttaja sanoi kurssilla, ettei ole ollenkaan harvinaista, että koirat pelkäävät veren hajua tai esim peuran jalkaa, niin ei taitaisi sellaisista olla aitoa hirveä metsästämään.

Rontti toivottavasti pääsee hirvimetsälle joskus mukaan. Hiukan siinä mielessä ollaankin tuota MEJÄä treenailtu, vaikka kokeisiinkin varmasti myös tähdätään. Vielä ei siis ole kokemusta, mutta tulevaisuudessa toivottavasti. Kettuluolalla Rontti on käynyt kahdesti jossa toisella kerralla se viettinsä kanssa tunki itsensä väkisin yhden keinoluolapalan läpi, joka on Rontin mittoihin "hieman" ahdas No vietti tuli ainakin testattua, että perässä mentäisiin vaikka vähän väkisin, eikä sitä varmaan luolille enää kokonsa vuoksi viedä.

Uimisesta muuten Rontti ei välitä, mutta noutaa vedestä mielellään (ensimmäinen ja pitkään ainoa tapa millä ensin alkuun ylipäätään nousi), joten voisin kuvitella sen noutavan myös linnun. Mimmi on erikoistunut lintujahtiin se on ajanut lähimetsässä lähes kirjaimellisesti syliin kolme fasaania, joista yhdellä kerralla väistöliikkeen sijaan jos olisi ottanut kopin, niin olisi saanut fasaani paistoa. Rontin kanssa yhdessä ne on piirittänyt fasaaneja tiheitä pikkukuusia vasten siten, ettei fasaanilla ole kuin yksi tie, suoraan ylöspäin. Tuolloin kerran on jäänyt Mimmin leukoihin pari sulkaa, muuten ollut lähellä. Mimmin ensimmäinen saalis oli käki, josta kirjoitinkin kai joskus aiemmin. Mimmi leikki kissamaisesti haavoittuneella linnulla, kunnes Rontti päätti kerralla nopeasti sen päivät. Paikallista rastaskantaa Mimmi taisi verottaa viime keväänä usealla yksilöllä, jonka jälkeen se onkin päässyt kulkemaan vain kytkettynä tuossa pikku metsässä, kun siitä meinasi tulla liiankin etevä saalistaja... Kettuluolilla Mimmi on melkoinen pikku peto ja kokokin luolaan on sopiva, muttei taida olla meidän harrastus silti.

Olis tosi mielenkiintosta päästä jäljittämään hirveä tositoimiin, ajosta en osaa sanoa onko noista siihen, kun ne on niin aivopesty pienestä asti, ettei näköetäisyyttä pidemmälle omistajasta sais pinkoa. Uskoisin kuitenkin, että ei olisi kovin vaikeata opettaa että esim tietyt vermeet päällä lähetään metsästään oikeasti eikä vain lenkkeilemään. Ainakin Rontti on tähän mennessä yhdistäny loistavasti kaikkien harrastusten omat välineet siihen mitä missäkin tehdään. Hyskyvaljaissa saa vetää, MEJÄvaljaissa etsitään se verijälki, solkipannassa mennään agikisoihin ja pitää käyttäytyä kun höyrypääpässi kierroksilla, puolkurkkarissa lenkkeillään, ketjukaulaimella tokoillaan jne... Toden näkösesti kyselis multa lupaa saako niin ihan varmasti tehdä. Niin se teki alkuun MEJÄlläkin, luolalla ja monessa muussa asiassa se kyselee mikä on oikein.

Eipä ole metsäksyksestä kokemusta minulla tai lähipiirilläni, mutta koirani emän kiinnostus suurriistaakin kohtaan on aikanaan tullut testattua, kun se näki lenkillä hirven. Peräänhän se säntäsi, ja omistajalla oli vähän ikävät paikat, kun koiran ajamana hirvi alkoi kiertää rinkiä koiran omistajaa välillä lähestyen. Vähän omistajaa kuulemma jo alkoi epäilyttää, että ei kai tuo tule päälle. Ei sentään tullut.

No kyllä lämmittää mieltä täälläkin!

Taas tuli yksi todistajan lausunto lisää väitteelle westien monipuolisista harrastusmahdollisuuksista. Itsellä ei ole minkään valtakunnan kokemusta tuosta metsästyksestä, joten Ollin juttua tuosta ei tule, mutta ehkä joku muukin westie kuin Galle pääsee vielä toteuttamaan taipumuksiaan Pitänee sitten toivotella runsaasti lisää kaatoja Gallen tiliin

Tuosta omistajan näköpiiristä poistuminen on se suurin ongelma, mutta tuntuisi siltä, että pikkuhiljaa uskalletaan lähteä aina vain kauemmas ja kauemmas. Nyt jo niin kauas että tutkapannalla on oikeasti käyttöä... Tietysti täytyy pitää mielessä, että koira on vasta kaksi-vuotias. Ainakin Gallella saaliin näkeminen on se juttu mikä laukaisee todellisen vietin ja silloin "unohdetaan" katsella omistajan perään, mikä tietysti omasta mielestä olisi suotavaa jo jäljestettäessä... Luolaan olen kanssa koittanut houkutella mutta koira oli alle vuoden ikäinen ja rohkeus ei silloin vielä riittänyt ja en ole sen koommin laittanut kun westi on sen verran kuitenkin "iso" joten saattaisi jäädä jumiin luolaan joka taas aiheuttaisi kaivuu hommia... Ketun hajut kuitenkin kiinnostavat. Hieno huomata ettei kaikki westit vielä ole "pilattu" sylikoiriksi vaan niistä vielä löytyy riistaviettisyyttä ja sitä myös käytetään, mahtavaa!!! Nyt ei muuta kuin viikonlopuksi kaurisjahtiin, kertoilen sitten kuinka kävi...

Hienoa, hienoa Galle Voin hyvin kuvitella jahtikavereiden alkureaktion, kun veit Galle metsälle

Itse haluaisin panostaa ehdottomasti westien luonteeseen ja sen alkuperäiseen käyttötarkoitukseen. Juuri se luonne tekee westien, jos seurakoiran haluaisin, ottaisin vaikka cottonin, yhtä pieni ja valkoinen .

Olen ajatellut jatkaa Masalla, 9kk, MEJÄä heti kun kelit sallivat. Syksyllä joitakin treenejä otettiin ja hyvin osaa poika nenäänsä käyttää. Keinoluolilla 5kk:n iässä, painui aivan raivona luolan perälle ketulle rähjäämään. Nyttemmin on niin iso, ettei luolat tule kyseeseen.

Odottelen uusia metsästysraportteja

Täällä odotellaan kanssa innolla uusia raportteja metsältä!

Masa oli tosiaan aivan mahtava luolalla ja ainakin mun tiedossa toistaiseksi ensimmäinen ja ainoa westi, joka sujahti heti ekalla kerralla ketun perään ja haukkui hienosti kettua. Usein taidetaan tarvia ainakin se yksi kerta ihmettelyä ennen kun varsinaiset vietit alkaa kunnolla toimia (ainakin näissä "seurakoirissa"). Mimmi oli hyvä esimerkki siitä, ekalla kerralla pöksyt tutisi ja hiukan jännitti, muuta ketun kunnolla nähtyään meni kuitenkin jo vähän matkaa perässä. Toisella kerralla moottori lähti käyntiin nostettaessa autosta, kun neiti tiesi missä ollaan ja jalat sätki kainalossa luolahuoneeseen asti, jossa alkoi heti ketun etsiminen ja ketun päälle olisi käynyt vähän liiankin innokkaana...

Tänään olisi taas saanut fasaanipaistin äsköiseltä lenkiltä... Molemmat ottivat vainun linnusta ja jäljesti feksissä linnun tiheään kuusikkoon. Taas muutaman metrin päässä linnusta molemmat pysähtyi ja tuijotti pusikkoon, sitten yhtäkkiä molemmat syöksyvät ja lintu lähtee lentoon ja Mimmi yrittää loikkia perään... Koirat on aina yhtä täpinöissään saaliista ja MEJÄänkin saadaan varmaan uutta potkua lisää, kun päästään keväällä laittamaan jäljen päähän oikea peuran jalka.

Mekin saatiin viime syksynä kokeiluna ensikosketus mejään.
Ja hui kun se oli vapun mielestä jännittävää, jopa hieman
pelottavaa. Kyllä sillä puntit tutisi! Mutta ihmetytti vapun reaktio
alkumakuun haistelussa kun se alkoi kuonollaan peittämään jälkeä.
Tiina/Eija varmaan osaa paremmin analysoida, mitä tuo oikein tarkoitti.
Itse olen sitä moneen otteeseen miettinyt. Kyllähän vappu siitä
sitten pienellä avustuksella lähti jälkeä ajamaan, mutta oli kyllä
varovainen ja lopussa kaatokin (nakkipussi) oli melkein ylitsepääsemättömän
pelottava.
Joskus kyllä on kokeiltava uudestaan. Tosin meillä varmaan vaikutti
sekin, että jäljen ei ehditty antaa vanhentua tarpeeksi kauaa. Voi olla,
että haju oli sitten hieman voimakas.

P.S. Vappu varmaan hienona kaupunkilaisneitona pyörtyisi
jos jäljen päästä löytyisi jotakin muuta kun nakki, esim OIKEA
PEURAN JALKA

Aada tietää, että jääkaapista saa makkaraa se on lähinnä metsästystä mitä me harrastetaan. Kuitenkin tässä ketjussa pisti silmää tuo kettuluola. Aadalle kyllä aiheuttaa tärinöitä kaikki pikkueläimet, joten luolaa olisi joskus mukava kokeilla. Paikkaa vaan en tiedä missä sellaista järjestetään.


Mutta mahtavaa, että joku westie oikeasti metsästää. Voin vain kuvitella, että koirakin nauttii siitä kun saa toteuttaa itseään ja samalla passata omistajaa.

Tara ei ole ainakaan kettujen suhteen "oikeaa asennetta" näyttänyt. Kerran sellainen on nimittäin lenkillä nähty (ei kovin kaukana Turun keskustasta), ja Tara tuntui lähinnä pelkäävän sitä. Kettu sen sijaan roikkui itsepintaisesti meidän perässämme, toki muutaman kymmenen metrin päässä takana. Lopulta ajoin ketun pois, kun koiraa alkoi liiaksi pelottaa.

Linnut ja jänikset sentään kiinnostavat Taraa, mutta niidenkin suhteen vietit käskevät kyllä jahdata otuksia, mutta varsinaisesta tappamisesta neiti ei tunnu olevan ollenkaan kiinnostunut. Niinä parina kertana, kun se on linnun kiinni saanut, se on tullut käskystä luokse juuri siinä vaiheessa, kun olisi voinut siirtyä itse pääasiaan, saaliin tappamiseen. Kyse ei suinkaan ole siitä, että koira olisi hyvin koulutettu. Päinvastoin, jahdin vielä kestäessä Tara ei käskyistäni välitä. Ilmeisesti se vain ei tiedä, mitä niille otuksille tekisi, kun ne on kiinni saatu. Linnut ovatkin selvinneet kiinniotosta uskoakseni vahingoittumattomina. Tosin oli Tara kyllä silloin suurimmalla etäisyydellä, jolla se yleensäkään lenkeillä uskaltaa minusta pysytellä ilman koirakavereita, peräti 20-30 metrin päässä. Että semmoinen metsästyskoira

Meillä oli peuran jalka ensimmäinen asia, josta noilla meidän otuksilla meinasi tulla riitaa. Molemmat olisi halunneet omistaa sen ihanaisen aarrekassin, jossa koivet oli. Ensimmäinen kerta kun Rontti ei antanut Mimmille periksi vaan omi pussin hyvin määrätietoisesti itselleen. Mimmi hääräsi ympärillä, kun kovasti olisi tehnyt mieli myös, mutta kerrankin kunnioitti "isoveljen" sanaa, joka oli kyllä totisin ääni mitä siitä on lähtenyt Mimmiin kohdistettuna; Hyvin matalaa vaimeaa jurinaa, pää kaarrettuna aarre pussin päälle, lihakset jäykkänä ja tuima ilme naamalla. Jos Mimmi siinä vaiheessa olisi änkenyt itsensä väkisin jaolle olisi Rontti varmasti ajanut pois. Muuten kun tuo meidän lapatossu antaa Mimmin viedä kaiken ja tehdä mitä vaan, eikä Mimmi epäile käyttää tilaisuuksia koskaan hyväkseen...

Että semmoset oli noiden reaktiot ensi tapaamisella peuran koiven kanssa

Noniin, sateinen ja vähäluminen viikonloppu takana joten paljoa ei ole kerrottavaa metsästysreissusta. Lauantaina etsimme puolipäivää uutta jälkeä jonka vihdoin löysimme ja pääsimme tositoimiin. Kauriit vain olivat niin vauhdikkaalla päällä ettei Galle päässyt lähellekään niitä, mutta kuitenkin vajaan kolmen kilometrin jäljestys antoi taas itselle uskoa, että koira oikeasti tietää jo mitä sen halutaan tekevän. Galle pääsi myös haistelemaan kuollutta supikoiraa, mikä oli paljon mielenkiintoisempi kuin ympärillä leikkivä mäyräkoira... Täytyy näin metsästäjänä sanoa, että pitäkää koiranne kiinni metsissä jos ne ovat noin innokkaita lintuja ym. eläimiä kohtaan. Koiran EI kuulu tappaa eläimiä vaan sen tehtävä on jäljittää niitä (luolametsästys on eriasia) ja lisäksi se on rikos ellei omaa metsästysoikeutta ko. alueelle ja jos vielä on lisääntymiskausi niin sitä suuremmalla syyllä, Kiitos!

^Juu, vahinkoina noita on nappaillut ja kiinni on Mimmi-peto ollut lisääntymis kausina

Moi, pitkästä aikaa! Siitä onkin lähes kaksi vuotta kun kirjoittelin Gallen jahdeista. No tässä tapahtumakertomus: Gallen kanssa on jatkettu innokkaasti valkohäntäpeuran, metsäkauriin ja hirven metsästystä. Vieläkään ei olla onnistuttu saamaan Gallelle kaatoa, lähellä ollaan oltu jo muutaman kerran. Viime talvelta on useita onnistuneita pitkiä ajoja takana, pisin huimat 8 TUNTIA. Yksi onnistunut verijälki hirvimetsältä vesisateessa. Fasaanijahdissakin Galle kunnostautui viime syksynä juoksemalla alasammutut fasanit kiinni ja tappamalla räpiköivät linnut, nouto ei sitten enää kiinnostanutkaan... No tänä syksynä sain sorsan alas ja olin kyllä veneellä matkassa mutta päätin koittaa mitä Galle tekee kun pudottaa sen veneestä veteen; Galle haki sorsan suuhunsa ja toi sen veneen viereen!!! en ollut uskoa silmiäni. Peuranajoa ei olla vielä tänä syksynä paljoa ehditty treenaamaan; yksi puolen tunnin ajo. Tänään sitten Galle lähti innokkaasti jäljestämään peuraa ja vartin odoteltuani haukkuminen alkoi n.puolen kilometrin päässä, ajattelin että haukkukoon rauhassa ja odottelin vartin ennenkuin lähdin katsomaan mikä siellä oikein on. Yllätys oli melkoinen kun pääsin koiran luo. Haukkumista oli kestänyt jo puoli tuntia ja haukku oli kiihkeää/vihaista. Galle haukkui kahdelle supikoiralle joita se piti aloillaan kaatuneen puun alla. Sain vihdoin ja viimein omalle koiralle kaadon (vaikka se ei ollutkaan ihan sitä mitä piti, mutta silti!) Toinen supikoirista livisti ja kunhan raatoa oli hetken riepoteltu Galle poistui nenä maassa toisen perään, eikä aikaakaan kun haukku alkoi uudestaan reilun sadan metrin päässä, nyt Galle ajoi supikoiraa ja tuli kuin tulikin minun näkyville mutta hampaat lähes supikoiran takapuolessa kiinni joten toinen jäi saamatta, mutta onnistumisen ilo oli melkoinen kuitenkin! Huomenna uudelleen ja toivottavasti peuran perässä...

Onnittelut onnistuneesta metsästysreissusta ja kaaodsta Aivan ihana lukea Gallen jahtikertomuksista. Toivottavasti jaksat jatkossakin kirjoitella niistä (ja kuviakin miellään katsoisin ).
Mahtavaa että westie pääsee tekemään sitä mistä se eniten nauttii

Onnea tuleville metsästysreissuille