View Full Version: Kummaa kurinaa..

Westiefoorumi > Apula > Kummaa kurinaa..


Title: Kummaa kurinaa..


Miki - September 23, 2008 06:27 AM (GMT)
Heissan.

Heräsin tänään aamuyöllä kummaan kurisevaan ääneen. Huomasin, että ääni tulee koirani vatsasta. Osaako kukaan kertoa mistä tämä kumma kurina voi johtua? Ääni on todella kuuluva ja vatsa kurlaa koko ajan. Tietysti hieman huolestuin moisesta äänestä. Ensin ajattelin, että jos koiralle on tullut ripuli, mutta mitään siihen viittaavia oireita ei ole. Ruokaansa se ei ole koskenut, saati sitten veteen.. Kävimme aamulla hieman pitemmän lenkin, siinä toivossa, että suolet alkaisi toimia, jos vatsassa on vaikka ilmaa turhan paljon, taikka ummetusta? Mutta koko lenkin aikana ei koira kakannut kertaakaan.. Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa ja vielä aamullakin Sepi oli jotenkin vaisu. Se vain makasi sängyn alla. Yleensä hän on hieman energisempi ja piristyikin sitten kun otin hihnan esiin, että lähdetään pihalle, mutta silti hieman huolestuttaa. Yritin myös tunnustella Sepin vatsaa, mutta ei tuntunut mitenkään omituiselta.. Onko kellään tullut vastaavaa eteen? Ääni kuulostaa todella pahalta.. :(

Piiperö - September 23, 2008 07:03 AM (GMT)
Tiedätkö koska koira on kakannut? Onko yleensä kakkiminen säännöllistä?

Freja - September 23, 2008 07:23 AM (GMT)
Luultavasti koiralla on paha olo, eikä siksi syö. Samasta syystä se on myös vaisu.
Eipä siinä mitään sen enempää pelättävää ole, jossain vaiheessa luultavasti tulee oksu ja sitten koira alkaa pikkuhiljaa parantua. Mahdollisesti se on vaan syönyt jotain jota maha ei kestä, tai sillä on jokin vatsapöpö.

Ei kannata tarjota nappulaa tms kunnon ruokaa (jos koira suostuisikin syömään se luultavasti oksentaisi ruoat pois). Meillä on viili ja piimä joskus uponnut ja auttanut pahaan oloon. Kun Miksulla talvella oli joko pöpö ja mietin miten saisin voinnin paremmaksi, myös raakaan kananmunaan sekoitetut maitohappobakteerit olivat sellaista mitä suostui syömään ja tuo myöskin pysyi sisällä eli ei hetken kuluttua tullut ylös oksennuksena.

Onhan se kurjaa katsoa kun toinen voi huonosti, mutta niin kauan kun koira pysyy virkeänä ei nuo mahapöpöt yleensä kovin vaarallisia ole. Tuo virkeyskin on koirakohtaista. Meillä Miksu ja Alli eivät pahemmin näytä huonoa oloa, ehkä ovat enemmän omissa oloissaan. Yra taas on heti kun jokin on hullusti hakemassa apua, tulee naaman eteen surkeana heiluttamaan häntää "auta nyt, mul on paha olla. Miks et tee mitään?", haluaa että sitä rapsutetaan, pidetään sylissä, huomioidaan...

Miki - September 23, 2008 07:58 AM (GMT)
Kyllä se kakkiminen on säännöllistä, ja edellisen kerran kakkasi kun käytiin lenkillä illalla ennen nukkumaanmenoa. Ihan normaalisti vatsa silloin vielä toimi.

Voihan se olla, että jokin vatsapöpö sille on iskenyt, ei se kyllä ole oksentanut, ripuloinut tai mitään..

Nappuloita en ole sille antanut, juuri saman syyn takia, että saattaa olla vain pahaksi. Mutta entäs se veden juonti? Onko normaalia, kun ei ole koskenut vesikuppiinsa eilispäivän jälkeen?

Varmaan turhaan hätäilen, mutta alkoi vain kumastuttamaan tämä vatsan äänekäs kurina, sillä ei tällaista ennen ole eteen sattunut. Vatsapöpöjö ja sen sellaisia on kyllä eteen sattunut, mutta tuo ääni vain ihmetyttää, sillä se on ihan uutta.. :blink:

whwt - September 23, 2008 09:22 AM (GMT)
Meillä tuo mahan lorina on isommalla ollu välillä hyvinkin tuttua ja juurikin aamuyöstä. Meillä tämä järkyttävän kuulonen lorina ja koiran maiskuttelu ja mahdollisesti myös oksentaminen on merkki siitä että massu on tyhjä ja siksi on huono olo. Heti jos havaitsen merkkejä mahan tyhjenemisestä anna koiralle jotain syötävää. Joko ruokaa tai jotain herkkua mitä suostuu syömään. Useinmiten ainoa mikä kelpasi oli pala juustoa. Mikäli ei syö niin sitten on pistetty puoliväkisin jotain evästä kurkusta alas. Aika nopsaan tämän jälkeen koiran olo kohenee ja alkaa ruokakin maistumaan.

Tämä oli meillä ongelmanan varsinkin viikonloppuisin kun monesti nukutaan pidempään ja koirien aamuruoka tulee hieman myöhemmin vaika meillä saavatkin iltaruoan melko myöhään. Meillä tähän on löytynyt apu siitä että vielä viimeisenä ennen nukkumaan menoa anna hieman ab piimää. Piimä on Popsun taikajuomaa ja Popsu pitää myös itse huolen että emäntä ei unohda tätä asiaa :)

Koska koirasi on syönyt viimeksi? Voisiko olla että sillä on vain maha tyhjä ja kaipaa jotain täytettä sinne. Välttämättä koira ei halua itse syödä jos olo on huono eikä koira ymmärrä että olo voisi parantua syömällä.

Miki - September 23, 2008 09:47 AM (GMT)
Ahaa..?

Sepin vatsa on kyllä varmasti melko tyhjä, kun ei ole suostunt syömään eilispäivän jälkeen mitään, ja nyt kun muistelen, niin se syöminen on ollut jo pari päivää heikommanlaista.. Yritin sille kyllä pientä naposteltavaa varovasti tarjota kun aluksi ounsastelin, josko koiruudella olisi nälkä. Mutta kun ei hänelle mikään maistunut, niin päädyin sitten siihen vaihtoehtoon, että pojalla on varmaan vatsa vähän löysällä, niin ikäviä ääniä sieltä kuului. Mutta niin kuin sanoin, oksentelua tai ripulointia ei ole ollut, mutta muuten koira on hyvin vaisu ja vireetön.. Voisiko se sitten johtua siitä vähäisestä syömisestä? Ei muuta kun piimän ostoon?? ^_^

whwt - September 23, 2008 09:53 AM (GMT)
Meillä ei piimä mene alas siinä vaiheessa kun paha olo on iskenyt. Sitä on tarjottu lähinnä enneltaehkäisevänä. Koita jos saat koirasi syömään edes jotain josko olo sillä paranisi.

Miki - September 23, 2008 10:08 AM (GMT)
Selvä homma. Jospa kokeillaan sitten sitä juustoa. Se on yks Sepin lemppareista, niin luulis että se uppoaa jos mikään..

Maiju & Ukko - September 23, 2008 06:36 PM (GMT)
Ihan sanasta sanaan voisin allekirjoittaa whwt:n viestin, meillä on Ukon kanssa sama juttu ollut jo vuosia. Enää tuota kurinaa ei tule koska syödään sen verran säännöllisesti, ja makuuhuoneen kaapissa on keksipurkki josta voi heittää noille evästä vaikka keskellä yötä jos nälkä yllättää. ;)

Jos huono olo on jo ehtinyt tulla, ei mikään ruoka - herkutkaan - välttämättä mene enää alas. Siksi meillä panostetaan tuohon ennaltaehkäisyyn. :)

SannnaY - September 24, 2008 03:19 PM (GMT)
Meilläkään ei Pacolla mene edes parhaat herkut alas, kun maha kurisee tyhjyyttään. Vain ja ainoastaan juusto menee alas pakottamatta! Kun "ongelman" tietää, niin ei tuollaista tilannetta usein pääse syntymään, mutta joskus kuitenkin. Parin juustosiivun ja hetken olon tasoittelun jälkeen maistuu herkkuruuatkin ja olo paranee. :)

Tiina&Rontti - September 24, 2008 06:49 PM (GMT)
Onhan koiran olo jo parempi? Jos maha edelleen kurisee ja ei ole tehnyt tarpeita, niin suolistossa voi olla tukos. En usko, että tyhjä maha voisi pitää pikkuista vaisuna montaa päivää? Tyhjän mahan oireiluiden pitäisi olla aika hetkellistä ja mennä aina ohi suht nopeasti? Ainakin ne harvat kerrat mitä noilla on ollut joskus nuorena, niin ne on aina mennyt ihan parissa minuutissa ohi.

Freja - September 24, 2008 07:03 PM (GMT)
Itsekin epäilen siinä mielessä tuota tyhjää mahaa ellei siihen ole joku syy (ihan vaan pöpö, sopimaton ruoka, ei sen välttämättä tarvitse sitö vakavampi olla), kun aloittaja mainitsi ettei ennen ole huomannut koiran mahan pitäneen tuollaista ääntä.
Niiden tyhjästä mahasta kärsivien koirien omistajille tuo ääni taitaa olla melkoisen tuttu? ;)

Miki - September 25, 2008 05:48 AM (GMT)
Nonniin, hei vaan taas.

Nyt on taas kaikki kondiksessa ja koirakin voi jo paremmin. ^_^

Maha taisi tosiaankin kurista vain tyhjyyttään. Kiitoksia vain neuvoista ja avuista. Juustolla lädettiin liikenteeseen, niinkuin ohjeistitte. Aluksi oli vähän hankalaa saada koira syömään, mutta sitten kun ensimmäinen pala meni alas, niin meni kyllä toinenkin. Hetken kuluttua koira voi jo paljon paremmin ja vireyskin palasi. Illemmalla uskalsin jo antaa vähän ruokaisampaa syötävää.

Tiedänpä nyt tästä lähtien mistä tuo kurina on peräisin. Tästä eteenpäin mekin otetaan mukaan päiväjärjetykseen se ennaltaehkäisy, elikkäs piimät ja viilit mukaan kuvioihin. :)

Kiitoksia vaan kaikille avuista. :lol:

Tiina&Rontti - September 25, 2008 06:15 AM (GMT)
Hieno homma :)




* Hosted for free by InvisionFree